tiistai, 6. elokuu 2013

Mihin se kesä katosi?

Aloitan siis lukion tasan viikon päästä. Kesäloma on kyllä mennyt älyttömän nopeasti.En varmaan ole ehtinyt tehdä puoliakaan siintä mitä toukokuussa suunittelin esim islanninhevosvaellus.Kesä on mennyt siis kisoja kiertäessä. Mun kilpailukausi on ollut aika kaksijakoinen,mutta siintä enemmän,kun kausi on kokonaan ohi.Vielä siis oli 2-3 kisaa käytävänä.Näistä tarkeimpänä 17 vuotiaiden SM kisat.

Samalla kun aloitan lukion alkaa ohjatut aamuharjotukset urheiluakatemian kanssa.Odotukset ovat korkealla ja toivon saavani siitä apua harjoitteluun.Mullahan on ihan älyttömän huono tekniikka ja häviän sillä varmastii matkasta riippuen 10-30 sekunttia,joten nyt pitäisi ainakin olla aikaa treenata sitä.

Tän Blogin tekstit ja ulkoasu on vielä vähän "tönkkö", mutta eikähän se tästä kun opin käyttämään tätä.

maanantai, 5. elokuu 2013

Vähän minusta ja harrastuksistani

Kerron aluksi vähän itsestäni. Eli harrastan juoksua,ratsastusta ja satunnaista lumilautailua.Juoksussa kilpailen nyt "tosissani" toista kesää.Päämatkani ovat 1500m ja 3000m.Tulevaisuudessa kuitenkin olisi tarkoitus siirtyä pidemmille matkoille. Ratsastusta olen harrastanut kuusi vuotiaasta lähtien. Eli yhteensä 11 vuotta.Lumilautailun aloitin kaverin kanssa  noin nelisen vuotta sitten.Viime talvena tosin taisi käydä niin,että alppisuksia tuli käytettyä enemmän.

Olen harrastanut pienestä pitäen kaikenlaista.Luistelua,hiihtoa, jalkapalloa ja jne..  Pienenähän minusta piti tulla taitoluistelija tai mäkihyppääjä.Janne Ahonen oli tuolloin "kova" sana.Vanhemmat saavat olla onnellisia,että kotipaikkakunnallani ei ole yhtään mäkihyppymäkeä. Ja mäkihyppyhän ei ole tyttöjen laji.Olen siis aina ollut vähän vauhdikkaampi tyttö.Hiihtoa olen harrastanut niin kauan kuin muistan.Nautin siintä edelleen todella paljon.Siksi minusta onkin outoa etten jostain syystä ole innostunut kilpailemaan siinä.